Tämä tulee varmasti olemaan ainut con-raportti naistä nejästä conista about kuukauden sisällä, ihan vain siksi että siellä tapahtui jotain todella erikoista.
Kuten varmasti joku lukijoistani tietää älyttömän suuren lavakammoni, saattaa hieman ihmetellä sitä että miksi juuri Cosvisionissa lähden ensimmäiseen pukukilpailuun. Kyllä, päätin aloittaa pukukilpailukokemukset tämmöisestä keskikokoisesta conista, olisihan seuraavan viikonlopun Kikucon ollut aivan liian pieni ensiaskeleeksi. No kuitenkin, olihan se hieno kokemus ja tämän takia halusinkin tulla teille tästä asiasta juttelemaan. (kirjoituksessa selitän vain siis lauantai-päivästä ja kisan kulusta)
Lauantai-päivän seikkailu starttasi kello seitsemän aamulla, söin kaikessa rauhassa maittavan ja mahdollisimman täyttävän aamiaisen, koska tiesin, etten saisi ruokaa sen jälkeen pitkään aikaan. Aamupalan jälkeen valloitin kylppärini ja aloitin meikkaamisen/maskeerausen. Varsinin maskeeraukselta se tuntui kun piti poskiinkin piirtää semmoiset hassut viivat. Siihen minulla kului aikaa noin 45min-1h ihan vain siksi että minulle tuli julmetun kuuma aina välillä ja piti hieman lehyytellä viuhkalla. Meikkaamisen jälkeen aloin pukemaan pukua päälle. Siihen minulla meni aikaa yli tunti, joska se on pukuna aivan julmetun monimutkainen pukea päälle. Naru sinne, tänne ja takaisin ja vielä ympäri. Vihdoin olin noin klo.10 valmis ja sen jälkeen lähdinkin taapertamaan coni-paikalle, koska matkaa sinne minulla oli noin puolitoista kilometriä. Ja pukuhan oli siis Inu no Taisho! Kyllä, keräsin katseita Turun lauantai-aamussa kummastuttamassa ihmisiä ulkonäölläni, koska turkulaiset eivät todellakaan ole tottuneet cossaajiin yhtään samalla tavalla kuin esim. lahtelaiset.
Con-starttasi klo.10.30 ja minä etsin käsiini ystäväni Essin joka oli myös Inuyasha-cossissa. Hän cossasi Renkotsua ja hänen siskonsa itse Inuyashaa. Tämän jälkeen suuntasin etsimään conin backstagea joka hieman hakusessa, mutta onneksi oli puhelinnumero mihin soittaa niin tultiin avaamaan ovi kun se tottakai oli lukossa. Sen jälkeen kiipesin kolmanteen kerrokseen, ilmoittautumaan. Siellä oli hieman mullin mallin vähän vielä kaikki, ja seisoskelin siellä varmaan tunnin kun en tiennyt mitä tehdä ja kenelle puhua ja kun kaikki tuntuivat niin kiireisiltä ja voi voi sentään niin enhän minä tämmöisenä ujopiimänä uskaltanut avata suutani. Siellä sitten hikoilinkin pukuni kanssa varmaan puolilitraa ja tunsin kun hikinoro päätti laskeutua otsaani pitkin ja siinä vaiheessa päätin että nyt on kyllä pakko päästä pukkariin peilin luo ja korjata meikki jos se olisi mennyt pilalle. Ei onnksi mennyt vaan selviydyin pienellä. Kuitenkin sitten vihdoin ja viimein sain pukukilpailu-aikataulun yms.yms. itselleni selväksi ja pääsin vihdoin pois kuolemasta. Ainiin, enhän minä saanut edes ranneketta vielä silloin, mutta ei se haitannut kun menin con-alueelle logomo-saliin niin eihän minulta semmoista edes kysytty. Sitten sainkin hetken aikaa hengata ystävieni kanssa jotka niin ikään cossasivat Inuyashasta, olihan meillä meidän pienisuuri ryhmämme! Ryhmämme jopa valittiin Hall Cosplay Ryhmät -kisaan, joten sain bäkkärille seuraa, ja se oli todella ihanaa!
Olisiko se ollut joskus yhden jälkeen kun minun piti mennä takaisin bäkkärille kuvattavaksi ja tuomaroitavaksi. Onneksi sain Inuyasha-ryhmäläiset seurakseni sinne ja meillä oli siellä todella hauskaa. Niin, ja sain minä sitten sen con-rannekkeenkin vihdoin tuomaroinnin jälkeen!
Tuomaroinnista sanon sen verran, että minua suorastaan hävetti astella siihen kolmen todella hyvän cossaajan eteen ja kun vielä yksi niistä tuomareista oli KANAME ! Kyllä, se todella tunnettu japanilainen cossaaja!! Jos olisin tiennyt sitä ennen mitä tuomaroinnissa oikein tapahtuu, olisin valmistautunut siihen paremmin enkä olisi hutiloinut joitain asioita puvussa niin komeasti mitä siinä olin onnistunut tekemään. Tuntui siinä arvoitavana seistessä että puvusta ei näkynyt muuta kuin langanpätkiä sinne ja tänne sojottamassa, ja näyttämässä hutuloitua työtäni. Kuitenkin, olin ihmeissäni kun Kaname koputti rintapanssariani. Olin siinä vähä että "mitäs helv-" mutta kun sitten myöhemmin tajusin että se oli oikeasti Kaname joka koputti, niin herranjumala, rakennan tuolle rintapanssarille alttarin ihan vain siksi että aito japanilainen (cossaaja) on koskenut siihen!
Minua harmittaa noissa kilpailukuvissa (ja tuomaroinnissa) se aivan älyttömästi että unohdin venytyksen korvaani! Se kun ei nyt kuulu Inu no Taisholle ollenkaan. Noh ei voi mittään. Ja sitten kun otin sen kisan ajaksi pois ja se ei ollut korvassa tuntiin niin korvani oli päättänyt kutistua millillä, ja ei ollut kivaa laittaa kuuden millin korua viiden millin reikään. Möh, mutta ensikerralla sitten olen viisaampi.
Kuvauksen ja tuomaroinnin jälkeen ei saanut lähteä bäkkäriltä, tai ei ainakaan kannattanut, koska siitä sitten siirryttiin pikkuhiljaa lähes samantein alas kohti lavan takaosaa odottamaan. No tuossa minun puvussanihan ei ollut helppo istua mihin vain ja olinkin seissyt melkein koko päivän niin odottaminen lavan takana paikoillaan seisten yli puoli tuntia oli aivan täyttä tuskaa. Ja kun vihdoin oli meidän vuoro mennä lavalle kunniavieraiden jälkeen, melkeen kompuroin siinä loivalla liuskalla joka johti lavalle niin oman pukuni punaiseen vyöhön ja siellä alla olevaan mustaan härpäkkeeseen ja puutuneiden jalkojeni takia. Surullista, mutta pääsin kuitenkin lavalle ehjänä. En ajatellut lavaosuuden aikana mitään muuta kuin että kulje ylväänä, leuka ylhäällä ja kanna pukusi ylpeänä. Hoin noita sanoja päässäni koko matkan lavalle ja sieltä pois myös poseerauksen aikana. Hieman oli kumallista kun ei tiennyt milloin täytyy lähteä pois, ja näytinkin varmaan aika epätoivoiselta tapaukselta. Mutta luojan kiitos, en ollut kisan ainut ensikertalainen, mutta silti sain pukuni takia alemmuuskomplekseja katsellessani muiden kisapukuja. oh well, ehjänä selvittiin ja en kaatunut tai edes pyörtynyt lavalla joten en voinut enempää odottaakkaan.
Olen joskus aikoinaan lukenut Hanskun blogista että kuinka tärkeää on pitää leukaa sen verran ylhäällä poseeratessa lavalla että se tuntuu tyhmältä. Ja tuossa ylemmässä kuvassa sen näkee hyvin. Alaviistosta saatan näyttää hieman ylväältä mutta skriinillä tuolla takana, joka on kuvattu katsomon noin puolesta välistä, niin siellä sitten leuka saattaa olla jopa suhteellisen hyvällä korkeudella. Sitä en osaa sanoa, mutta ainakin olen osannut parkkerata itseni kiltisti juuri sen kruksin päälle mihin pitikin pysähtyä. Heh.
|
Tässä vielä kuva kaikista yksilökilpailijoista. |
Olen kuitenkin iloinen siitä että todella uskalsin mennä lavalle , noinkin suurelle ensimmäisellä kerralla. Sain siitä itselleni yllättävän paljon kokemusta, ja uskokaa tai älkää, myös pienen halun kipinän päästä vielä useammin lavalle kilpailemaan. Toivottavasti tämmönen ujopiimäpylly saa jonkun uuden cossaajan rohkaistumaan ja menemään lavalle, koska ei se katsomo todellakaan syö ketään elävältä ainakaan, joten varmasti pysytte hengissä. Ja jos on oikein kunnianhimoinen cosplayaaja joka minustakin on kehittymässä, niin kannattaa todella mennä lavalle, koska se todella antaa kokemusta ja inspiraatiota ja motivaatiota ja mitä vielä.
Mutta mitä minulla mahtoikaan olla vielä. Ainiin! Pidettiin sitten kisan jälkeen ryhmämme kanssa photoshoot Logomon läheisessä mäessä, joka oli sopivasti metsäinen. Vosin laittaa siitä tähän pari kuvaa, enemmän materiaalia löytyy
TÄÄLTÄ.
P.S. Cosvisionin jälkeen sunnutaina illalla sain idean, että täytyyhän sinne lavalle vielä toisen kerran mennä, eli ilmoittauduin Kikuconin pukukisaan joka siis oli cosvisionin jälkeisen viikon viikonloppuna Turun Klassikon koululla pidetty minicon. Ilmoittauduin kisaan noin klo.21 eli kolme tuntia ennen kilpailuun ilmoittautumisajan sulkeutumisaikaa (mitä?). Mutta se on eri tarina se ja siitä en lähde mitään sepitystä kirjoittamaan kun sielä en ole mitään materiaalia saanut. Inuyashana kuitenkin siellä kisasin, ja tutustuin pariin cossaajaan ja kivaa oli. Ei siita sitten sen enempää.
Ensikertaan, Sayonara ~~ !
P.P.S. Seuraava Cosvision mitä luultavamin vuonna 2016, eli taas päällekäin Kikuconin kanssa. Tähän voisin kyllä valittaa asiasta edes sen verran että olisivat vuorovuosina sitten jos molemmat aikovat olla joka toinen vuosi. Toinen parittomana vuotena ja toinen parillisena. Ikävää kun kaksi conia peräkkäisinä viikonloppuina. Mutta eipä minun sanani tässä juuri paina, mutta halusin silti avata suuni.