sunnuntai 1. syyskuuta 2013

FOLLOW ME



Jep, eli tämä blogi hiljenee nyt. Loin uuden blogin joka käsittelee cosplayn lisäksi "normaalia" elämääni ja näin muutenkin että yden blogin ylläpitäminen on helpompaa kuin useamman. Joten pahoittelen kaikkia lukijoitani ja toivon että siirrytte seuraamaan minua Pastel Galaxyn puolelle.

Sayonara! ~~

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Cosplay-vlogia, Q & A ja kiitos seuraajille/lukijoille

Cosplay-vlogia! Mitä tykkäätte? Ite ainakin tyksin kovasti koska mulle bloginkirjoittaminen tuntuu nykyään olevan kovin hankalaa.

Followtkaa mua toki Youtubessakin, löytyy nickillä: Ekirafly

Niin, ja kun vlogissa pyydänkin teitä kysymään minulta kysymyksiä niin voitte jättää niitä myös tänne blogin puolelle vaikkapa tämän kirjoituksen kommentteihin! Olisi tositositosi mahtavaa saada paljon kysymyksiä, koska olen katsellut paljon vastauspostauksia youtubessa, ja olisi mukavaa itsekkin sellainen tehdä ^^ joten heitelkää minua kysymyksillänne!

P.S. Pyydän teitä lukijoita ja seuraajia kertomaan mielipiteenne siitä, että yhdistänkö CHIGATTA ICHIGON ja GET YOUR CRAYONin. Eli haluatteko lukea kuulumisiani kahdesta eri blogista vai yhdestä blogista, johon kirjoitan niin "normaalista" elämästäni kuin cosplay-elämästänikin?
Tarvitsen mielipiteitä, koska alan turhautumaan kahteen blogiin, jotka voisi sinällään olla yksi blogi joka käsittelee montaa aihetta. Rukoilen, kertokaa mielipiteitänne!


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tracon plans!

Kyllä, Traconin suunnitelmat! Kerron ne nyt teille, koska en saa tehtyä Desu-päivitystä kun ei ole kuvia, mutta se tulee sitten kun olen saanut muutamia kuvia. x3

Elikkäs, nyt kun Desuconista on selvitty, olen todella yllättynyt siitä, että haluan aloittaa nyt heti jo seuraavaa pukua. Tämä on todella outoa koska aiemmin conien jälkeen en ole edes halunnut nähdä koko ompelukonetta pariin kuukauteen! No miksipä sit´ä ei sitten ryhtyisi työhön kun kerran niin paljon sormet syhyää.

Cosplay-suunnitelmat:
 
Lauantai-ilta: ( miksi kerron tämän ensimmäisenä, ja lauantai-päivä-cossin viimeisenä selviää postauksessa, lueppa eteenpäin vaan ;) )

Daesung - Wings (BIGBANG)

Sunnuntai:

Xiao Qiao - Dynasty Warriors 7
 
Lauantai:




Inu no Taisho - Inuyasha

Kyllä, tiedätte varmaankin Inu no Taishon jo entuudestaan. Senhän piti valmistua jo Desucon Frostbiteen 2013. Mutta eipä valmistunut. Nyt minulla on enemmän aikaa urhattavana kyseiseen pukuun, ja arvaatteko mihin tuon puvun kanssa havittelen? Traconin pukukilpailuun! En tiedä mikä päähänpistos se oli, mutta saan siitä todella paljon motivaatiota tehdä tuota pukua! Kunhan vain pääsen kisaan mukaan, huh huh, jännittää jo nyt! En ole sen erityisemmin esiintyjä tyyppiä, mutta mitä siinä menettää jos kilpailuun osallistuu? Ei mitään! Siitähän saa vain lisää kokemusta, ja eka kerta tulee jokaisella halukkaalla vastaan.

Sain tosiaan Inu no Taisho -pukuuni eräältä toiselta cosplayaajalta panssareita, käyttööni. Ajattelin kuitenkin, että on kohteliasta kuitenkin pyytää häneltä lupa siihen, koska en panssareita ole itse tehnyt ja hänellä on uponnut niihin selvästi monta tuntia työtä. Toki jos kävisi niin hyvä tuuri että itse panssarien lukija lukisi tätä tekstiä nyt, niin ole toki hyvä ja kommentoi ja anna itsesi ilmi. Olen todella kiitollinen kun saan käyttää armoreitasi!

Mitäs meinaatte näistä? Tulisitteko katsomaan pukukilpailua jos minä esiintyisin lavalla? Olisi toki mukava kuulla jotain keinoja miten tälläinen ujo ja arka sekä yleisön edessä esiintymistä pelkäävä selviäisi tulevasta koitoksesta. Jos jollakulla lukijallani siis on mitään kokemusta lavalla esiintymisestä. Kiitos kaikki rakkaat lukijani kun kuuntelitte minua, ja nyt, ensikertaan! < 3

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Usami Akihiko, Junjou Romantica

Hellou taas rakkaat blogini lukijat! Desucon lähestyy ja siinä samalla myös cosplayt valmistuu. Nyt valmiina onkin jo kaksi pukua neljästä eli puolet tehty eikä kahdessa viimeisessäkään enää paljoa ole jäljelllä eli hyvässä tahdissa on edetty.
Tänään kuitenkin esittelen teille Usami Akihiko -cossini Junjou Romanticasta.
Kertokaa toki mielipiteenne, mitä mieltä ootte cossista. ^^ Ja tosiaan, mulla ei nyt ollut tuon suurempaa nallea mutta desussa pitäsi olla "jätti"-nalle ja tietenkin Misaki < 3





Missä vaiheessa teidän cossit etenee? Onko kaikki valmista jo vai onko vielä jotain tehtävää? ^^

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sebastian "Black" Michaelis make in progress! Circus

Hellou taas! Tänään kävin Sebastianin Circus-puvun kimppuun kun pääsin töistä kotiin. En osaa selittää oikein mitään, joten antaa kuvien puhua puolestaan. Sen verran puku on vielä kesken, että saisin vain vielä liimattua tuon nauhan hattuun kiinni, ja maalattua tuon hatussa olevan koristeen (Nyt harmaanrusehtava) hopean-väriseksi. Täytyy vain käydä ostamassa sen väristä maalia jostain, tai pummata kuivamaalia Tüvelta.


Hyvällä mallilla siis mennään. Sitten kun saan edellämainitut työt valmiiksi, on Black valmis!

P.S. Usagin cossi edistyy myöskin. Ainut ongelma tuntuu olevan se etten löydä riittävän ajoissa keltaista kravaattia, toivottavasti kuitenkin löydän semmoisen ennen desua.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Zero Kiryu coat

Okei, nyt pikkuhiljaa alkaa tuo Zeron takkikin valmistua. Aloitin siitä että piirsin pohjat valkoiselle nauhalle takkiin. Eli ns. malliviivat vai mitä lie ovat nimeltään. Anyway, en sen enempää selittele, antaa kuvien puhua puolestaan : ) anteeksi todella huonolaatuiset kuvat... :<




Se näyttää jo todella kutkuttavan paljon Day Classin puvun takilta. Ihankuin perhosia menisi vatsassa edestakaisin että saisin tuon jo valmiiksi, en malta odottaa! Täytyy vain muistaa leikata tuonne selän puolelle alas keskelle se halkio joka siellä pitäisi olla. Ja vielä pitäisi sen lisäksi Zerolle tehdä liivi, noh, eiköhän sen tuosta nopeasti tekaise yhdessä illassa (hope so).

Ja näin loppuun vielä oikein hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Xiao Qiao - mitä on tähän mennessä?

Ajattelin tehdä nyt pienen tekstin poikasen siitä mitä minulla on Xiao Qiao -cosplayta varten.

Kankaathan minulla on ollut jo viimevuoden lopusta asti. Äitini tyhjensi vaatekaappejaan tulevan remontin tieltä ja sieltä löytyi paita ja housut jotka olivat väriltään ja kuosiltaan aikas hyvän näköisiä juuri Xiaolle. Siispä nappasin ne mukaani ja nyt ne odottavat enään tuunausta valmiiksi.

Tänään kun tulimme vanhempieni kanssa kotiin ja laitoimme autoa parkkiin, huomasin naapuritalossa sijaitsevan kirpputorin ikkunassa suuren VIUHKAN. Katsoin sitä ja totesin että jos toi olisi myynnissä, ostaisin sen saman tien. Sellaisia kuin ei löydä kauhean helpolla ja teko-ohjeitakaan en ole mistään löytänyt. No menin kuitenkin myyjältä kysymään, että ei se sattuisi olemaan myynnissä. JA SE OLI MYYTÄVÄNÄ! Voi sitä iloa! Ja se makoi vain 5€ ! Kun itse olen 179cm pitkä niin se oli minua kutakuinkin hartijoihin asti kun sen avasi täysin auki eli se ei todellakaan ole mikään pieni viuhka!


Ja se on niin nättikin! Sinänsä harmittaa peittää tuo kaunis kuviointi, mutta tuleehan noita sitten lisää jos joskus tuollaisen seinäkoristeen haluan. Mutta vihdoin minulla on SUUUUUURI viuka!! Olen niin iloinen! Vaikka tuo vaatiikin paljon uutta tukea ja kaikkea muuta, on kuitenkin pohja minkä päälle lähteä rakentamaan! Jes! Kesällä taidan aloittaa tuon projektin. Siitä sitten lisää desun jälkeen kun ensin siitä selvitään.

Minulta löytyy myös pohjat kengille, eli vanhat mustat "ugg" talvisaappaat. Mainiot juuri Xiaolle.

DESUN PLÄÄNIT

Haluatte varmaan tietää joistain kesän Desuconin plääneistä joita olen yrittänyt päättää.
Perjantai on vielä hiukan auki itselleni, joko Daesung - Bad Boy performance, oma Gyaru itseni tai jos saan kunnostettua Hannah Anafelozen puvun (koska siinä on tekovirhe, ja saattaa olla mahdotonta tässä elämän tilanteessa saada sitä desuun valmiiksi).
Lauantaina olisi vuorossa Vampire Knightia, eli Zero Kiryu yhdessä VK-ryhmän kanssa.
Sunnuntaina taas Sebastian "Black" Michaelis, Kuroshitsuji (Circus) ryhmän kera jälleen.

Virallinen pukupäivitys tulee sitten desuviikolla. Ja nyt, ensi päivitykseen, sayonara! ~~

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Challenge accepted !

Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit 


MasqueCosplay haastoi minut tähän haasteeseen ja otin haasteen iloisesti vastaan. Tästä tulee vaikeaa, mutta eiköhän tämä tästä. Minua ei olla ennen haastettu mihinkään joten tämä on aikas uutta minulle.
But, let's start!

1. 18 -vuotis syntymäpäivääni on tänään 88 päivää aikaa, ja sitä odotellaan kuin kuuta nousevaa.

2. Ystäväni eivät koskaan muista milloin minulla on nimipäivä, koska nimeni esiintyy vain Ruotsalaisessa kalenterissa. Suomalaisessa kalenterissa se on Eerika, ruotsalaisessa Erika.

3. Opiskelen ravintola-kokiksi ammattikoulussa toista vuotta.

4. Innostuin cosplayaamisesta Animeconissa 2011 ja ensimmäistä pukua aloin tekemään syyskuussa 2011.

5. En ole koskaan käynyt ulkomailla Ruotsia kauempana. (Paitsi olin norjassa n.4 tuntia ainakin 6 vuotta sitten)

6. Lempiruokani on 

7. Minulla ei ole sisarruksia eli olen perheen ainut lapsi.

8. Olen autokoulussa ja menin ensimmäiselle ajotunnille 15.4.

9. Olen harrastanut ringetteä 12 vuotta ja pelaan sitä nyt SM-tasolla. Ensi syksynä starttaa minun toinen virallinen kauteni SM-sarjassa.

10. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin Desucon 2012 jälkeen, ja yhdestä henkilöstä on tullut minulle todella tärkeä. 

11. Olen aina halunnut matkustaa Japaniin, mutta en ole vielä koskaan sinne päässyt. Mutta kyllä minä vielä jonakin päivänä sinne olen lähdössä.

MasqueCosplayn kysymykset:

1. Ensimmäinen cosplaysi?
Se oli Ashitaka Prinsessa Mononokesta. Teimme ystäväni kanssa siitä paricossin jossa ystäväni oli San. Paricossasimme näitä yhdessä Desucon Frostbite 2012:ssa.

2. Oletko tutustunut uusiin ihmisiin coneissa? Keihin mm?
Kyllähän noita löytyy. Suurinosa on con-tuttuja, joita tapailen muulloinkin erilaisissa miiteissä kuin vain coneissa. Esim. Jenny, Suwi, Mira, Tuomas, Siiri, Siiry, Essi, Elina, Saija, Regina ja monia muita.

Tästä kuvasta löytyy paljon ystäviäni. (Kuva otettu Traconissa.)

3. Vaikein ja haastavin cosplaysi?
Haastavin cosplayni on varmaan edelleen työn alla oleva Inu n Taisho (Inuyasha). Puvussa on niin paljon pieniä yksityiskohtia, joita ilman puku ei olisi se jota haluaisin kantaa, joten kaikki pienetkin osat ovat todella tärkeitä ja ne vaativat todella paljon aikaa.

4. Mikä on lempiconisi?
Desucon ja Tracon. Ehdottomasti. 

5. Paras cosplay/conimuistosi?
Hmm... Tämä on paha. On tapahtunut todella paljon kaikkea mukavaa! Kuitenkin ehkä paras conimuisto on se kun Desuconissa 2012 cossaisin ensimmäisen kerran Inuyashaa ihmis-muodossa. Silloin siellä riitti Inuyasha-faneja jotka tulivat pyytämään kuvaa ja halimaan. Se oli minulle todella uutta, koska ei ensimmäistä cosplaytani varmaankaan tunnettu niin hyvin kuin Inuyashaa. Se oli uudelle cossaajalle todella ihana tunne, ja tuli ihan voittaja fiilis siitä että olin tehnyt puvun itse, ja niin moni tuli sitä kehumaan.


6. Uusin materiaali, jota olet käyttänyt asussa tai propissa?
Uusin materiaali on varmaan sellainen nauha jonka saa silittämällä kiinni kankaaseen. Sain sen vanhalta sukulaiselta, enkä ole sitä vielä käyttänyt, mutta Zero-cossiin sitä pitäsi käyttää, koska sen kanssa siihen takkiin saa varmasti helpolla ne valkoiset nauhat.

7. Mitä olet saanut blogin pitämisestä ja kirjoittamisesta?
Olen saanut vinkkejä muilta cossaajilta miten voisi tehdä jonkun asian tai miten sitä ei todellakaan kannata tehdä. Olen myös blogin kanssa pysynyt itse ajan hermolla, kun on saanut päivitellä blogiin missä mennään ja näin. Vaikka joskus blogin päivittäminen on tuntunut pakkopullalta, joka on näkynyt päivittämättömyydellä, niin olen kuitenkin aina sitä jaksanut, koska se jollain ihmeellisellä tavalla tukee cosplayaamistani.

8. Missä asussa on ollut kylmin/kuumin?
Kylmin asu on ollut ehkä Inuyasha, vaikka sitä ei uskoisi. Vaikka kyllä sinne puvun alle mahtuu kerrastoakin jos tilanne sitä vaatii.
Vastaavasti kuumin asu on Sebastian. Kuumuuden kruunaa aito frakki, jokä ei ole kevyt, eikä ohut. Se on kaikkea muuta, joten kesän Desussa tulee oikein mukavaa siinä asussa. :) noh, eihän se cosplay ole mitään ilman tuskaa.

9. Mielenkiintoisin materiaali mitä olet käyttänyt?
Mielenkiintoisin materiaali on varmaan Tuovin luona käyttämäni ihme materiaali, jota on helppo hiota sellaiseksi kuin sen haluaa, se on todella kestävää eikä mene rikki sekä kevyttä. Emme Tuovin kanssa tiedä mitä ihmeen materiaalia se on, mutta se on todella kätevää!

10. Missä haluaisit kehittyä cossaajana?
Proppien ja armoreiden teossa. En itse ole tehnyt vielä täysin kokonaan itse mitään proppia aluasta asti itse, joten se taito olisi mukava hallita ja tehdä näyttäviä miekkoja tms.  Haluaisin myös oppia tekemään kestäviä ja käteviä sekä samalla kevyitä armoreita. Noita molempia taitoja tarvitaan juuri Inu no Taishon puvussa, joten siinä yksi syy miksi se on minulle haastavin puku.

11. Mistä ostat pääasiassa kankaasi asuihisi tai materiaalit proppeihisi?
Kankaat olen tähän mennessä ostanut aina Eurokankaasta. Olen löytänyt myös joitain tekstiilejä UFF-kirpputoreilta. Proppeihin ostan pääasiassa materiaalit paikallisesta Presento-askartelutarvikeliikkeestä.

----

Olen nyt sen verran laiska etten jaksa haastaa ketään. Pahoitteluni.
Kiitos kuitenkin MasqueCosplaylle, joka haastoi minut tähän. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea koko jutun läpi.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Long time no new blog

GOMEN rakkaat lukijani! Olen ollut frostin jälkeen todella laiska kirjoittamaan frostista mitään ja kaikki aikani onkin vain mennyt uuden blogini kimpussa (Get your Grayon). Ois tosi kiva jos käsivitte sielläkin pyörähtämässä!
Mutta niin, se Frostbite! -->

Saavuin lahteen lauantaina 16.2. noin klo 21.15. Kyllä, vasta illalla rakkaan harrastukseni takia. Juna-asemalle oli niin ihana saapua kun pienet lähipaikkakuntien Matryoshka- ja Soul-cossaajat juoksivat asemalla junaan. Siitä alkoi conifiilis nousta! Asemalta harpoinkin suoraan hotellillemme, jossa viimeistelin Daesungin cossin loppuun ja lähdimme Banskun kanssa kohti con-aluetta.


Noh, ilman kommelluksia ei illasta selvitty. Saavuttuamme con-alueelle, tsekkaan ranteeni ja, oho. Mulla ei ollutkaan ranneketta mukana. Hitto kun otti päähän. No, ei siinä mitään. Kierrettiin Banskun kanssa rannan puolelle ja matkalla soitin Tüvelle että tulee ulos. Sitten hän tulikin ja hengailimme sitten ulkona, eikä se haitannut ollenkaan koska hauskaa oli!

Todae! <3

BANG!
Hihi, päivän paras puolituntinen!
Päätettiin sitten kuitenkin lähteä takaisin hotellille Banskun kanssa ja hän soittikin sitten Emilialle jotta lähettäisiin yhdessä. Kaarrettiin Subwaylle ensin syömään, koska iski nälkä ja ruoka on hyvää. Subwaysta kun lähdimme hotellille, näimme pinkin limusiini jossa oli oransseja ja keltaisia neon-valoja ja ne vilkkui! On se lahden lauantai-yö niin ihanan kaunista!
Hotellilla kuitenkin painoimme pian unta kaaliin janukuimmekin makoisasti aamuun asti.

Daesung - Bad Boy

Halikyltti jota en ikinä sitten käyttänytkään
Sunnuntaina meillä sitten olikin Banskun kanssa Inuyasha - ryhmä! Tooooodella paljon suurempi kun viime kesä desun Inu-ryhmä, ja aivan älyttömän mahtavaa porukkaa! En voi muuta kuin ylistää koko sakkia.


It's me!

Slurps

Naraku

Sango

Löydettiin Sangon Miroku!
KOKO RYHMÄ!
Voi tuota ihanuutta, ihan todella! Oli myös todella kiva huomata että Inuyasha-faneja on edelleen, kun meitä kuvailtiinkin ihan kiitettävästi. ^^ Ja olin tosiaan Inuyasha Movie 3:sta, koska en halunnut ihan perusversiota tehdä, kuten kerroinkin.

Kotiin lähdin sibeliustalolta kolmen aikoihin ja hyppäsin klo 16 bussiin Tüven ja muitten turkulaisten kanssa. Bussimatkallakin oli niin kivaa että voi että. Kiitos kaikille reissusta!

Tüve sai mökötyskohtauksen :D
Ja tässä vielä reissun ehkä parhaimmat hankinnat!
Hanhyou- ja Human-Inuyasha pehmot
ARIGATO MINNA-SAN! Frosti oli paras! Kiitos!

torstai 14. helmikuuta 2013

Desucon Frostibite 16-17.2.2013!

Hello people! Kuten lupasin, tässä teille päivitys tulevasta Frostista!

Itselläni Frosti jää vain ns. yksipäiväiseksi, koska lauantaina saavun lahteen vasta lauantaina noin klo 21.06 jos juna saapuu ajallaan. Kaikesta saa kiittää rakasta ringetteä...

Mutta, conin puvustus! Iltabileisiin olen kaavaillut Daesung-cossia. Joko Gara Gara Go! kappaleesta tai yhdestä Bad Boy performancesta.

Gara Gara Go!

Bad Boy
Mikäli sikäli tänään postiin lähtenyt Bad Boy-pukuun tarkoitettu peruukki on minulla huomenna, tulen tuossa Bad Boy-puvussa tosiaan ja jätän Gara gara gon naulaan. Ihan vain siksi näin kun rakas ystäväni värjäsi hiuksensa turkoosiksi ja TOPillahan oli Bad Boyn aikaan turkoosit hiukset, niin näin saisimme söpön ToDae-paricossin iltabileisiin. Toivottavasti ehtii, koska vitutus olisi suuri jollei se ehtisi, ja saapuisi vasta maanantaina... :/ Pidetään peukut pystyssä!

Sunnutaina minulla on tosiaan se Inuyasha-ryhmä/miittini. Alunperinhän minun piti tehdä tuohon Inu no Taisho, mutta koska ryhmämme alkuperäinen Inuyasha ei ehdikkään saamaan pukua valmiiksi, niin ajatttelin paikata tilanteen ja ottaa Inuyashan roolin haltuuni. En kuitenkaan halunnut olla se tavallinen ja normaali Inuyasha, vaan pientä muunnosta normaaliin Hanhyou-pukuun. Aloin siis tekemään tätä:

Inuyasha, Movie 3
Ja tuohon minun ei siis tosiaan tarvinnut tehdä kuin sounga ja tuo nauha käteen joka on kietoutunut Inuyashan käden ja Soungan ympärille. Soungahan minä sain valmiiksi jo jonkin aikaa sitten ja se oli myöskin yksi syy miksi tein juuri tämän version Inuyashasta, koska halusin käyttää uutta miekkaani. Ja tässä Valmis puku!




Edustavat Inuyasha-ilmeet ja silleen. Pieni masennus vain, niin siksi ei tullut oikein hyvää kuvaa, ja kun ei meikkiäkään ole päällä, niin sekin vaikuttaa.

Mutta hei! Huomen aamulla on enää 24h Frostiaamuun! Pitäkää te ihmiset sille kivaa lauantai-päivällä, ilse saavun iltabileisiin bilettämään! Huomenna pakataan rinkka ja kimpsut ja kampsut ja lauantaina kuuden junalla matkaan! En malta odottaa, olen odottaut tätä koko vuoden ja en pysy nahoissani!

See ya!!! <3

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

First fursuit head base!

Ajattelin näin pitkästä aikaa päivittää hieman. Tylsä kemiantunti joten päivitystä kehiin! Jotkut lukijoistani ovatkin tienneet jonkin aikaa jo että itselläni on työn alla ensimmäinen Fursuit pääni. Sen tekeminen oli todella kivaa, mutta karvoittamisen kun aloitin niin se oli vähän kurjaa, kun karvat tippuu ja pörröinen mattoni oikein söi ne itseensä. Ensikertalla täytyy löytää matoton paikka furraamiselle (: mutta tässä pari kuvaa. Ensimmäinen kuva on se mistä lähdin liikkeelle, eli kypärämyssy päähän ja siihen vaahtomuovia ympärille. Toinen kuva on taas siitä missä vaiheessa se on nyt. Ja tuollaisena se on pysynyt jo jonkin aikaa koska Frostbiten pukuja pitää tehdä nyt :D (frosti-info päivitys tulee tässä piakkoin! ;)) mutta niin, tässä pari kuvaa (:

Mitä te tykkäätte? Kommenttia päästä otetaan enemmän kuin mielellään vastaan koska haluan oppia tekemään hienoja päitä. Varsinkin sellaset kommentit olisi kivoja jos joku tietää kertoa mikä olisi pitänyt tehdä paremmin tai ihan muulla tavalla!

torstai 3. tammikuuta 2013

MAINOSTUSTA!

Tämmöinen häpeilemätön toisen blogin mainostus:

Kuroi Desu

Eli minun random-blogini! Aika paljon Bigbangia, mutta tottakai kaikkea vähän muutakin ^^
Liittykää toki lukijoiksi, kiitooos < 3