Kankaathan minulla on ollut jo viimevuoden lopusta asti. Äitini tyhjensi vaatekaappejaan tulevan remontin tieltä ja sieltä löytyi paita ja housut jotka olivat väriltään ja kuosiltaan aikas hyvän näköisiä juuri Xiaolle. Siispä nappasin ne mukaani ja nyt ne odottavat enään tuunausta valmiiksi.
Tänään kun tulimme vanhempieni kanssa kotiin ja laitoimme autoa parkkiin, huomasin naapuritalossa sijaitsevan kirpputorin ikkunassa suuren VIUHKAN. Katsoin sitä ja totesin että jos toi olisi myynnissä, ostaisin sen saman tien. Sellaisia kuin ei löydä kauhean helpolla ja teko-ohjeitakaan en ole mistään löytänyt. No menin kuitenkin myyjältä kysymään, että ei se sattuisi olemaan myynnissä. JA SE OLI MYYTÄVÄNÄ! Voi sitä iloa! Ja se makoi vain 5€ ! Kun itse olen 179cm pitkä niin se oli minua kutakuinkin hartijoihin asti kun sen avasi täysin auki eli se ei todellakaan ole mikään pieni viuhka!
Ja se on niin nättikin! Sinänsä harmittaa peittää tuo kaunis kuviointi, mutta tuleehan noita sitten lisää jos joskus tuollaisen seinäkoristeen haluan. Mutta vihdoin minulla on SUUUUUURI viuka!! Olen niin iloinen! Vaikka tuo vaatiikin paljon uutta tukea ja kaikkea muuta, on kuitenkin pohja minkä päälle lähteä rakentamaan! Jes! Kesällä taidan aloittaa tuon projektin. Siitä sitten lisää desun jälkeen kun ensin siitä selvitään.
Minulta löytyy myös pohjat kengille, eli vanhat mustat "ugg" talvisaappaat. Mainiot juuri Xiaolle.
Minulta löytyy myös pohjat kengille, eli vanhat mustat "ugg" talvisaappaat. Mainiot juuri Xiaolle.
DESUN PLÄÄNIT
Haluatte varmaan tietää joistain kesän Desuconin plääneistä joita olen yrittänyt päättää.
Perjantai on vielä hiukan auki itselleni, joko Daesung - Bad Boy performance, oma Gyaru itseni tai jos saan kunnostettua Hannah Anafelozen puvun (koska siinä on tekovirhe, ja saattaa olla mahdotonta tässä elämän tilanteessa saada sitä desuun valmiiksi).
Lauantaina olisi vuorossa Vampire Knightia, eli Zero Kiryu yhdessä VK-ryhmän kanssa.
Sunnuntaina taas Sebastian "Black" Michaelis, Kuroshitsuji (Circus) ryhmän kera jälleen.
Virallinen pukupäivitys tulee sitten desuviikolla. Ja nyt, ensi päivitykseen, sayonara! ~~